Onko kukaan kotona?
Ei. Ei ole.
Aivot on narikassa ja narikkalappu takataskussa. Taskussakin taitaa olla reikä.
Mutta hei! Meidän pallero on täällä! Mini-ihminen tuli vihdoin ja viimein ulos! 16 päivää myöhässä, mutta mitäs pienistä! Tyylitietoinen mies kasvamassa!? Kaikki tapahtui pitkän kaavan mukaan, odotettiin loppuun asti ja ylikin, käynnisteltiin kolmella eri tavalla ja prosessi itsessään kesti 23tuntia. Tuli hiki. Vähän taisi tulla itkukin. Mutta selvisin! Ja ilman epiduraalia (mitä pelkään)! Ja ihan ehjänäkin vielä! Elossa! Kaikki on elossa! Woop woop!
Ja pieni ihminen on valloittanut kaikki <3 Niin äidin, isän kuin veljetkin <3 Mummoista, papasta ja tädeistä puhumattakaan <3 Mutta nyt kyllä vähän väsyttää. Viimesen viikon aikana on nukuttu vähän niin ja näin. Herään jokaikiseen pieneen ähellykseen ja liikkeeseen. Alan jo pikkuhiljaa unohtamaan, että onko mun elämällä joku muukin merkitys kuin olla tissi. Google lohduttaa ja kertoo että ensiviikko on helpompi, kun tiheän imun kausi on ohi. Sitä odotellessa!
Liian vähäisestä unesta saattaa johtua se, ettei päässäni tapahdu huminan lisäksi mitään. Tajunnan tasoni on levelillä: kaadan maitoa 0,5L kahden desilitran lasiin. Parhaimpana päivänä saatan vielä vain kohauttaa olkapäitä, tuijottaa tyhjyyteen ja siirtyä sohvalle löhöömään lapsi tississä kiinni.
Ristiäiset on lauantaina (20.5) ja tohinat on päällä! Luojan kiitos on äidit! <3 Mitä tästä elämästä tulisikaan ilman äitejä? Ei mitään. Ei ainakaan ristiäisiä! Kiitos äiti ja anoppi!! <3 Ilman teitä, tarjolla olisi luultavasti eilistä kahvia ja tällä äidillä luultavasti jätesäkki päällä ja tukka sekasin! (lapset saattaisi jopa ollakin juhlavaatteissa :D) On huojentavaa kun tietää, että lähellä on ihmisiä jotka pitää huolta vaikka oma pää onkin nyt vähän kuutamolla! Kiitos kaikille <3
#Vapuksitöihin
Nyt saatoin tehdä kyllä henkilökohtaisen ennätyksen hevosen selkään nousussa synnytyksen jälkeen! Siihen meni nimittäin viikko! Eikä mulla ole edes omaa hevosta nyt! :D Vauva jäi kotiin nukkumaan päiväunia isin kanssa, kun mä menin töihin vappuna! Olin joutunut ottamaan kuitenkin vähän pakkolomaa ennen synnytystä, kun oma jaksaminen alkoi olla loppumetreillä vähän kiikunkaakun. Ja tästä syystä mun perään oli ehditty jo ikävöimään. Mikä lämmittää tietenkin aina sydäntä <3
Olikin aivan ihanaa päästä hevosen selkään! Olin kävässyt tammikuussa viimeksi kyseisen heposen selässä. Ihan liian pitkä aika ;) Ensimmäinen kerta meni tällä kertaa 50/50. Ratsutin puolet ajasta, ja toisen puolen pidin tuntia. Eli kevyellä startilla lähdettiin liikkeelle. Kyllä sielu lepää noiden eläinten kanssa! Ja ihanaa nähdä niiden omistajiakin, kun pääsee yhdessä fiilistelemään heidän upeita kauramoottoreita <3
Tästä se nyt sitten starttailee taas! Takaisin hevosten pariin! <3 Hassua miten elämä mullistuu edelleen uuden tulokkaan myötä, vaikka tämä ei ensimmäinen olekaan. Pitää opetella uutta arkea, minkä kapelimestarina toimii aikalailla kyllä tuo 3viikkoinen kaveri ;)
Aurinkoista loppuviikkoa kaikille! <3
P.s Nähdään Kaivarissa! ;)